4/2012
 
edellinen  sivu 6 / 17  seuraava
kansi & sisältö     arkisto & mediatiedot     palaute     osekk

FolkJam kutsuu kuntoilemaan kansanmusiikin tahtiin

FolkJam on suomalaisiin juuriin pohjaava tanssiliikuntamuoto, joka kolahtaa kaikenikäisiin. Oamkissa kehitettyä menestystuotetta tarjotaan nyt kouluillekin.

FolkJamin idea alkoi itää vuosia sitten ruokalassa istuessa, kun Oamkin tanssinopettajakoulutuksen väki voivotteli aina samaa asiaa. Ei voi harjoitella paritanssia, kun pari on poissa. Ei voi opettaa opetusharjoitteluryhmälle koreo­grafiaa, kun osa oppilaista puuttuu. Alettiin miettiä, että eikö voitaisi vain tanssia yhdessä ihan riippumatta siitä, keitä on paikalla.

”Todettiin, ettei suomalaiseen perinteeseen pohjautuvaa tanssiliikuntamuotoa vielä ole ja että sellainen pitäisi kehittää”, kertoo tanssitaiteilija Milla Korja, FolkJamin projektisuunnittelija. ”Toinen kantava ajatus oli, että FolkJamin pitäisi perustua yhdessä tekemiseen. Useim­missa ryhmäliikuntamuodoissa ihmiset hikoilevat omissa oloissaan kuin laput silmillä. Yhteisöllisyydelle on nyky­päivänä tilausta”, Milla sanoo.

FolkJam-niminen tuote lanseerattiin alkuvuodesta 2011 ja innostus on ollut valtavaa. Ryhmiä pyörii 42 paikkakunnalla ympäri Suomen. ”Koulutamme ohjaajia lyhytkursseilla ja myymme lisenssejä kuntosaleille ja muille tahoille, jotka tarjoavat FolkJam-tunteja”, Milla kertoo. ”Kyse ei ole kuitenkaan ison bisneksen tekemisestä. Käyttömaksut pyritään pitämään alhaisina, jotta mahdollisimman moni taho ottaisi lajin valikoimaansa.”

Kansantanssin pedagogiopiskelijoille FolkJam-projekti on ainutlaatuinen tanssin laboratorio, joka tarjoaa tutkimus- ja kehityskohteita vuosiksi eteenpäin. Tältä projektilta ei yhteiskunnallista vaikuttavuutta puutu.

Ennakkoluuloille kyytiä

Hypyt, pyörähdykset ja hyvä meininki ovat aina kuuluneet suomalaiseen tanssiperinteeseen. Moderni suomalainen kansanmusiikki yhdistelee sujuvasti sähkösoundeja ja kalevalamittaa. Tunnelma vaihtelee mystisestä hyrinästä tanssijalkaa kutkuttaviin rytmeihin.

Suuren yleisön käsitykset maamme kansantanssista ovat usein ennakkoluuloiset. Mielikuvat vaisuista tanhuaskelista ja yksitoikkoisesta pelimannimusiikista istuvat sitkeässä. ”Suomalainen tanssiperinne on valtavan rikas. Täällä tanssinopettajakoulutuksessa me tietysti toivomme, että tutustuminen tähän perinteeseen toimisi itsetunnon kohottajana. Trendikkäitä tansseja voi nousta muualtakin kuin latinalaisesta perinteestä”, Milla sanoo.

Tanssinopettajaopiskelija Viljami Pekkala on iloinen, että FolkJamin myötä Suomi-folk murtautuu nuortenkin tietoisuuteen. ”FolkJam ei ole kansantanssia, emmekä me edes puhu kansantanssista lajin yhteydessä. Liikemateriaali kyllä perustuu suomalaiseen perinteeseen. Kansantanssia­han on tallennettu aivan samoin kuin kansanrunoutta ja kansanmusiikkiakin”, Viljami hoksauttaa.

Modernista kansantanssista FolkJam poikkeaa muun muassa siten, että tunneilla ei valmisteta esityksiä tiettyihin koreografioihin. FolkJam on tanssiliikuntamuoto, jolla kunto kohoaa ja koordinaatio paranee. Se miltä liike näyttää ulospäin, ei ole olennaista. ”Kaikki liikkeet voi suorittaa oman kuntonsa ja taitotasonsa mukaan. Aikaisempaa tanssi­kokemusta ei tarvitse olla, mutta edistyneetkin harrastajat saavat tunneista paljon irti. Eri-ikäisten tarpeet ovat kuitenkin usein erilaiset. Sen vuoksi olemme suunnitelleet materiaalipaketteja eri ikäryhmille”, Viljami selvittää.

Ensimmäinen FolkJamin sisartuote, KouluFolkJam lanseerattiin markkinoille elokuussa 2012. Alakoulun sekä yläkoulun ja toisen asteen käyttöön on tarjolla oma materiaalinsa. Opettajat saavat kursseilta mukaan paketin, joka sisältää ohjekirjat, CD:t ja DVD:t. ”Nyt on kehitteillä toinenkin sisartuote. Se liittyy ikäihmisten ohjaamiseen”, Milla paljastaa.

Yhdessä omille juurille

Mikä FolkJamissa sitten iskee? Räväkkä, omintakeinen ja supisuomalainen musiikki on ollut monelle korvia avaava tuttavuus. FolkJam-materiaaliin on koottu sekä uudempaa että vanhempaa kotimaista kansanmusiikkia. Vetävä musiikki soi tunneilla alusta loppuun.

Toinen kiitetty piirre on yhteisöllisyys. ”Aloitamme jokaisen tanssitunnin siten, että katse on keskustaan päin. Tähän myös lopetamme. Tunnin kuluessa otamme kontaktia toisiin ja kiertelemme tilassa. Kontaktin ei tarvitse olla fyysistä, vaan katsekontaktikin usein riittää”, Milla kertoo.

Paljon FolkJam-tunteja ohjanneen Viljamin mukaan ihmiset selvästi kaipaavat yhteyttä toisiin ihmisiin uraputki­elämän lomaan. ”FolkJam-tunnilla ei tarvitse vain tuijottaa omaa peilikuvaa, vaan tänne saa tulla nauttimaan yhdessä liikkumisen ilosta.”

Viljami Pekka
Viljami Pekkalan mukaan FolkJam tarjoaa kaivattua yhteisöllisyyttä.
FolkJam

Sataprosenttisesti suomalainen liikuntamuoto

Suomalaisuus on FolkJamin ylpeydenaihe. Kotimaiseen tanssiin pohjautuva liikuntamuoto on tarkoitettu kaikille ikään ja taitotasoon katsomatta. FolkJam-ohjaajat ovat reteästi isäntiä ja emäntiä, ja tunnille osallistujia kutsutaan jammaajiksi. Mukaan voi tulla yksin tai kaveriporukalla – paria ei tarvita!

Lue lisää ja tutustu: folkjam.fi

FolkJam
Teksti: Riikka Vuorijärvi
Kuvat: Jussi Tuokkola ja Tuomas Sormunen


OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN HENKILÖSTÖLEHTI
edellinen sivu
seuraava sivu
sivun alkuun